CH FI*Marjametsän Kivikkopuron isomus

Isomus eli Mutti jäi monen mutkan jälkeen kotiin. Isomuksen oli tarkoitus muuttaa ulkomaille, mutta koronasta johtuneista erinäisistä syistä se ei tällä kertaa onnistunut. Kaiken lisäksi pentu hurmasi kasvattajansa niin lahjakkaasti, ettei siitä enää voinut luopua. Kasvattamista ajatellen Mutin pitämisessä ei ollut mitään järkeä, sillä Mutti on liian läheistä sukua jokaiselle meidän tyttökissalle.
Mutta, mutta. Sitten on se kolikon toinen puoli. Mutti on luonteeltaan äärimmäisen kiltti ja hieno kissa. Välillä tuntuu, ettei Mutilla ole hermoja ollenkaan. Tätä kirjoittaessa Mutilla on ikää reilu vuosi, mutta sen verran hyvin ruoka on maistunut, että komeat raamit Mutti on itselleen kasvattanut. Teinipoika tuo vielä on, siitä ei pääse mihinkään, joten ei kai tässä auta kuin odottaa miehistymistä.
Koronan vuoksi Mutti ei päässyt näyttelyihin kertaakaan pentuihin tai nuoriin. Vähän jännitti aloittaa vasta avoimesta luokasta, mutta Muttia näyttelyt eivät ole stressanneet. Oikein hienosti on kissa käyttäytynyt näissä ensimmäisissä näyttelyissään. Championin tittelin Mutti saavutti Kes-Kis:n näyttelyssä syyskuussa 2021.